Sharon ja Ziggy

Tästä ns. Marleyn porukasta Sharon ja Ziggy saivat kodin vuosien 2010 ja 2011 taitteessa.

Marleyn porukaksi kutsuttu kissakolmikko on peräisin villiintyneiden kissojen populaatiosta. Pennut otettiin kiinni noin 12-viikkoisina, jolloin ne pääsivät kotihoitoon yhdistyksen sijaiskotiin lokakuussa 2010. Kaikki Marleyn porukan kolmesta kissasta ovat eläneet pentuaikansa ulkona maatalon pihalla, joten ne olivat hieman tottuneet ihmisiin. Sijaiskotiaikana kaikki pennut tottuivat kuitenkin ihmisiin ja rapsutteluihin, sekä muihin kissoihin ja koiriin.

Kolmikosta ensimmäisenä kodin sai pentueen ainut uros Ziggy. Se pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa joulukuussa 2010. Luonteeltaan Ziggy on nimenomaisesti pentueen rauhallisin ja ”chillein”. Ziggy viihtyy niin porukassa kuin yksinkin. Se seurailee mielellään toisten kissojen ja koirien touhuja vähän kauempaa ja mietiskelee. Ziggy on kauniin harmaan valkoinen väritykseltään, kun taas siskot ovat ruskeavalkoisia.

Toisena kodin saanut naaraspentu Sharon on porukan arin. Se on tyttö ja ulkonäöltään oikea kaunokainen: Sharonilla on vähän pidempi karva kuin muilla sisaruksilla. Sijaiskodissa ollessaan Sharon kuitenkin tottui ihmisiin ja rapsutuksiin. Sharon viihtyy aikuisten kissojen seurassa ja siksi sen tulevassa kodissa toivottiinkin sillä olevan kissaseuraa. Sharon pääsi muuttamaan uuteen kotiin tammikuussa 2011.

Kolmikon toinen naaraspentu Cedella sai pysyvän kodin kotihoitajaltaan joulukuussa 2010.