Myllymäen Irmeli

Irmeli on muutaman vuoden ikäinen, steriloitu naaraskissa.

6.9.2011: Kilpikonnaväritteinen kissaneito Irmeli loukutettiin Uudenkaupungin Myllymäen kissapopulaatiosta kevättalvella 2011. Se on viettänyt nyt viitisen kuukautta sijaiskodissa tutustumassa “oikeaan kissanelämään”. Irmeli oli yksi populaationsa arimmista kissoista, mutta viime kuukaudet ovat luoneet pohjan kesyyntymiselle ja tätä nykyä Irmeli ei ole enää maailman pahin nököttäjä vaan valloittaa jo ympäröivää elintilaansa päivä päivältä rohkeammin.

Irmeli on nuoren oloinen – se leikkii paljon sekä yksin että kissakaverin kanssa, on kiinnostunut ympäristönsä tarkkailija ja hyvä syömään. Irmeli on ollut alusta asti viimeisen päälle sisäsiisti aiemmasta taustastaan huolimatta.

Irmeli etsii rauhallista kotia, jossa olisi jo kissakaveri odottamassa. Irmeli ei sovi lapsiperheeseen ja vaatii omistajan, joka on valmis antamaan kauniille kissaneidolle aikaa tottua uuteen ympäristöön, perheeseen ja elämänrytmiin. Muihin kissoihin Irmeli suhtautuu alun arkailun jälkeen uteliaasti ja ystävällisesti, ja pyrkii leikkimään näiden kanssa. Irmelillä ei ole aiemmassa elämässään ollut kiinteää ihmiskontaktia, mikä täytyy huomioida, eli tulevalta omistajalta tulee löytyä pitkämielisyyttä Irmelin jatkokesytyksen suhteen.

Irmeli luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna, madotettuna, steriloituna sekä FIV- ja FeLV-testattuna. Sille etsitään omaa, pysyvää kotia sisäkissana.

Irmelistä voi tiedustella tarkemmin Dewin sijaiskotivastaavalta sähköpostitse sijaiskotivastaava@dewi.info tai numerosta 050-599 4697 (HUOM! Soittoajat klo 16-20). Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!