Mustapantteri on n. 10 kk ikäinen, kastroitu uroskissa
Päivitetty 14.4.2012: Pikimustasta kissasta on hyvin haasteellista saada selkeitä kuvia. Galleriaan on kuitenkin lisätty uusia kuvia Mustiksesta!
23.3.2012: Mustapantterin aiemmat vatsavaivat on saatu kuriin lihapitoisella ruokavaliolla. Raakaruoka pitää tämän pojan kunnossa, teolliset ruoat tuntuvat laittavan vatsan mullinmallin melkeinpä heti. Tulevan omistajan tulee siis huomioida tämä ja olla kiinnostunut koostamaan kissan ruokavalio oikein, jotta tämä voisi mahdollisimman terveesti. Mustapantterille paras koti olisi suhteellisen rauhallinen. Se voisi kuvitella viihtyvän kodin ainoa kissana, ainakin alkuajat uudessa ympäristössä, kunhan se saisi tarpeeksi paljon huomiota välittävältä omistajalta. Rauhallinen koirakin varmasti menisi kaverina, sillä kaikkiin jännempiin juttuihin Mustis tuntuu suhtautuvan nykyään leppoisammin, sijaiskodin lunkiin koiraan tukeutuen.
23.2.2012: Mustapantteri on sopeutunut hyvin kotikissan elämään. Jo aamusta se kapuaa sänkyyn haistelemaan hoitajaansa ja kehrää ilahtuneesti kun tämä herää. Aamun lehden Mustapantteri lukee yhdessä ihmisensä kanssa, sillä Mustapantteri haluaa aamiaisensa jälkeen seurustella ihmisen kanssa sanomalehden päällä istuskellen. Päivän mittaan se kipittelee hoitajan perässä asunnossa ja kiehnää seurallisesti jaloissa. Kaikenlaiset rapsutukset ja silitykset ovat myös nykyään tervetulleita, mutta sylissä Mustapantteri ei viihdy. Iltaisin Pantterista on mukava käpertyä sohvalle ihmisen viereen tai avustaa tietokoneen käytössä pyydystämällä kuritonta kursoria näytöllä.
26.10.2011: Mustapantteri on kiiltäväturkkinen kollikissanpentu, joka syntyi Uudenkaupungin Myllymäellä viime kesänä ja loukutettiin talteen elokuun lopussa. Sillä on pienenpieni valkoinen laikku rinnassa, mutta muuten se on väritykseltään sysimusta. Pantteri on perusluonteeltaan luottavainen ja rohkea kissa, minkä ansiosta sen sopeutuminen sisäkissan elämään on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Pantterista pään paijaaminen on ihanaa, mutta muunlaisista silityksistä se ei ainakaan toistaiseksi perusta. Se ei viihdy sylissä eikä kylki kyljessä ihmisen kanssa, mutta on alusta asti suhtautunut tyynesti ihmisiin ympärillään. Pantteri on myös tottunut sijaiskodin rauhalliseen koiraan.
Pantteri etsii hyvää ja sitoutunutta loppuelämän kotia sisäkissana. Ei yksineläjäksi vaan kotiin jossa olisi muutakin kissaseuraa sisäkissan arkea piristämässä ja aktivoimassa. Pantteri majaileekin tällä hetkellä sijaiskodissa yhdessä kaverinsa Valkonenun kanssa, joka sopisi varmasti kaveriksi myös uuteen kotiin. Pantteri luovutetaan uuteen kotiin kastroituna, madotettuna ja rokotettuna.
Pantterista voi tiedustella lisää sähköpostitse sijaiskotivastaava@dewi.info tai numerosta 050-599 4697 (HUOM! Soittoajat klo 16-20). Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!




