Myllymäen Ronja (”Hetty”)

Ronja sai kodin yhdessä Stellan kanssa Turusta helmikuussa 2012.

Päivitetty 14.11.2011: Ronjalla sujuu sijaiskodissa kaverinsa Stellan kanssa mainiosti! Kaksikon turkit ovat alkaneet kiiltää ja sisäkissoiksikin molemmat tuntuvat sopeutuneen kivutta. Molemmat kissoista uskaltavat jo esimerkiksi syödä hoitajansa kädestä ja ne leikkivät paitsi itse, mutta myös ihmisen leikittäminä eri leluilla. Kissatytöistä onkin kuoriutunut todella leikkisiä persoonia ja ne telmivät paljon keskenään ihan vain vaanimalla toisiaan ja loikkimalla toistensa niskaan leikillään. Kun asuntoon tulee vieraita tai kun hoitaja istuu lattialla, tulevat kissat haistelemaan ja antavat vähän koskettaakin itseään leikin ohessa. Lempipaikoiksi kummallekin on valikoitunut mm. työtuoli, oma makuupaikka tyynyn päällä sekä tähystyspaikka kirjoituspöydän päältä ja tietenkin sänky. Hoitajan saapuessa asioiltaan kotiin, molemmat kissat tulevat lähelle ovea vastaan ja odottelevat ruokaa. Syömään kirmatessaan tyttöset puskevat ja nuolevat toisiaan innoissaan.

Yhteinen koti olisi näille kisuille todellinen onnen potku, mutta kumpikin varmasti sopeutuisi myös jonkin toisen leppoisan kissakaverin seuraan. Ihmistä molemmat vielä hieman varovat, mutta sekä Ronja että Stella ovat nykyisellään ohitustilanteissa jo varsin rentoja ja harvemmin enää luikkivat piiloon, vaikka tuttu ihminen kulkisi ihan läheltäkin.

Kuvagalleriaan lisätty uusia kuvia molemmista kissoista!

19.10.2011: Ronja loukutettiin talteen Uudenkaupungin Myllymäeltä syyskuun alussa 2011. Se ehti elellä ja lisääntyä alueen kodittomien kissojen populaatiossa koko elämänsä alkutaipaleen, mutta nyt sen ei enää tarvitse jatkaa sukua ja olla alati tiukilla ravinnonsaannin suhteen. Ronjalle jäikin Myllymäen lempinimi ”Hetty” käyttöön sijaiskodissa.

Ronja on ehtinyt olla sijaiskodissaan vasta niin vähän aikaa, että se on vielä toistaiseksi ujohko neito. Se ei tosin kavahda, vaikka hoitaja kävelisikin ihan vierestä ohi ja antaapa se toisinaan jo hieman koskeakin itseensä. Nykyinen sohvilla loikoilu on Ronjalle luksusta ja rankan ulkoilmaelämän jälkeen se on toki lämpimän sohvapaikkansa ansainnutkin! Hiljakseen tyttö on alkanut kiinnostua myös leikkimisestä, mitä se ei aiemmin elämässään varmaankaan paljon ole ehtinyt harrastaa.

Ronja etsii maltillista ja kissarakasta kotia, jossa omistaja ymmärtää, että kissalta varmasti kuluu vielä tovi jos toinenkin kesyyntymiseen. Kaikki kesyyntymisen edellytykset tällä kissalla kuitenkin on, sillä aggressiivinen Ronja ei ole. Ronjalla on sijaiskodissaan seuranaan toinen naaraskissa Stella, jonka kanssa se on tullut moitteetta jutuun. Uudessakin kodissa voi leppoisa kissakaveri siis olla. Ihan kesy kissakaveri saattaisi myös toimia Ronjalle rohkaisevana mallina kesyyntymisen tiellä.

Hetty sai yhteisen kodin ystävänsä Stellan eli Huhuun kanssa helmikuun alussa 2012.