Marsut Demi ja Miksu

Demi ja Miksu, noin 2-vuotiaat naarasmarsut. Demin ja Miksun kodin löytymisellä alkaa olla pikkuhiljaa kiire!

Nämä marsut ovat kiertäneet kodista toiseen ja etsivät nyt yhteistä loppuelämän kotia. Monista jyrsijöistä poiketen marsun keskimääräinen elinikä on 4-6 vuotta ja jotkut yksilöt elävät jopa 10 vuotta, joten olethan valmis sitoutumaan useammaksi vuodeksi näiden pienten vipeltäjien hoitoon.

Demi ja Miksu ovat kilttejä ja reippaita lemmikkejä, joilla on aina hyvä ruokahalu. Aamuisin häkistä kajahtaa heti kaksinkertainen kuii-kuii-huuto, kun jääkaapista kuuluu porkkanapussin rapinaa. Demi on näistä kahdesta uteliaampi ja rohkeampi, mutta Miksukin tulee välillä tekemään tuttavuutta sekä ottamaan ruokaa kädestä. Marsut tulevat pieniä kinasteluita lukuun ottamatta hyvin toimeen keskenään eivätkä ne kavahda sijaiskodin kissojakaan, jotka käyvät uteliaina nuuskimassa häkkiä (myös edellisessä kodissa oli kissoja). Koska marsu on laumaeläin ja tämä kaksikko on tottunut toisiinsa, luovutetaan Demi ja Miksu ainoastaan yhdessä. Uudella omistajalla olisi hyvä olla kokemusta marsuista tai muista pienistä lemmikeistä tai ainakin innostusta tutustua marsuihin lemmikkinä ja niiden hoitoon.

Huom! Demin ja Miksun mukana tulee kuljetusboksi, muttei häkkiä. Huolehdithan, että hankit marsuille riittävän suuren häkin; häkin tulee olla kooltaan n. 120 cm x 60 cm tai sitä suurempi. Marsujen ei kuitenkaan kuulu viettää koko elämäänsä häkissä, vaan niillä tulee olla mahdollisuus myös vipeltää turvallisesti vapaana asunnossa.

Demistä ja Miksusta voit tiedustella lisää numerosta 045-133 1106 (Huom! Soittoaika 18:00–20:00). Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä marsujen hoito-ohjeisiin (esim. lemmikkioppaista). Marsuista peritään 40 euron luovutusmaksu.