Marsut Demi ja Miksu

Demi ja Miksu saivat yhteisen kodin Halikosta heinäkuussa 2012.

Nämä kaksivuotiaat marsutytöt ehtivät kiertää kodista toiseen ennen yhdistykselle päätymistään. Ikää niille ei kuitenkaan ollut kertynyt kuin pari vuotta. Monista jyrsijöistä poiketen marsut ovat kuitenkin melko pitkäikäisiä, sillä niiden keskimääräinen elinikä on 4-6 vuotta. Jotkut yksilöt elävät jopa 10 vuotta, joten marsujen ottajalta vaadittiin pitkäaikaista sitoutumista näihin neiteihin, sillä marsut olivat ehtineet siirtyä paikasta toiseen jo liian monesti.

Luonteeltaan Dewi ja Miksu olivat varsin kilttejä ja reippaita ja niillä oli aina hyvä ruokahalu. Porkkanapussin rapina sai niiltä melkoiset kuii-kuii-huudot aikaiseksi. Niille etsittiin yhteistä kotia, joka onneksi lopulta löytyi. Neidit pääsivät muuttamaan uuteen kotiinsa kesällä 2012.