Dani ja Danko

Dani sai oman kodin Turusta joulukuussa 2012 ja Danko tammikuussa 2013.

Ruskeatabbyt kissaveljekset Dani ja Danko tulivat yhdistykselle Raadelmasta syyskuussa 2012 yhdessä emonsa Gracen kanssa. Ne olivat tuolloin vain parin viikon ikäisiä ja eläneet halkopinossa.

Kesyynnyttyään ja kasvettuaan pikku Dani halusi auttaa kaikissa ihmisten touhuissa, erityisesti siivoamisessa, ja kiipeilee mielellään tutkiskelemaan uusia paikkoja. Dani on taitava saalistaja ja kantaa ylpeänä lelusaaliita suussaan omiin piiloihinsa. Leikkisästä ja uteliaasta luonteestaan huolimatta Dani oli sijaiskotiaikanaan vähän rauhallisempi kuin veljensä. Dankosta puolestaan kasvoi riehakas ja ihmisrakas sylikissa. Se ystävystyi hoitoaikanaan erityisesti sijaiskodin aikuisen kollikissan kanssa.

Nämä pojille etsittiin loppuelämän kotia tositarkoituksella, omistaja joka on harkinnut ja pohtinut pitkään kissan ottamista ja punninnut myös kaikki lemmikinomistajan varjopuolet. Pennut etsivät kotia joko yhdessä tai toisen kissan kaverina. Nämä ihmisten keskellä kasvaneet virkeät kissanalut olivat madotettiin, rokotettiin, tunnistemikrosirutettiin ja tarkastutettiin muutenkin eläinlääkärillä.

Kotiehdokkaita näille pennuille ehti olla useitakin. Lopulta molemmat pääsivät koteihin, jossa oli jo valmiiksi toinen kissa arkea rikastuttamassa.