Veijari ja Pyhimys

Veijari ja Pyhimys saivat yhteisen kodin Turusta helmikuussa 2013.

Pyhimys ja Veijari ovat Uudenkaupungin Kalannissa elokuussa 2012 syntyneet hopeanharmaaraidalliset kissaveljekset, jotka siirtyivät Dewille kotia etsimään tovi sitten. Sijaiskotiin muutettuaan pojat kesyyntyivät hurjasti, ne ovat ruokittiin ja huollettin kuntoon ja siirtyivät sitten sivuille kotia etsimään.

Veijari on veljeksistä rohkeampi ja kekseliäämpi. Se on hoitajaansa kohtaan luottavainen ja läheisyydenkipeä, viettäen yönsä tämän tyynyllä torkkuen. Veijari on mukana kaikessa, oli kyse sitten tiskaamista, kokkauksesta, suihkusta, vessassa käynnistä tai mistä ikinä. Veijarilla on kova ruokahalu ja ajoittain se koettaa omia veljensäkin ruoat. Veijari rakastaa yli kaiken tuoretta kalaa!  Veijari on sijaiskodissaan antanut myös vieraiden ihmisten silittää itseään ja tulee näitä jopa ovelle vastaan.

Pyhimys puolestaan on hieman arempi, tai oikeastaan varautuneempi. Se on kuitenkin myös hellyydenkipeä ja uskaltautuuu yleensä hetkisen kuluttua veljensä esimerkkiä seuraten hakemaan rapsutuksia vierailtakin. Pyhimyskin on tottunut nukkumaan ihmisen kanssa samassa sängyssä, mutta ei ihan kyljessä vaan väljemmin. Pyhimys syö Veijarin tavoin hyvällä ruokahalulla. Ja jaksaa leikkiä tämän kanssa tuntitolkulla, kunnes käpertyy torkkumaan lempikoriinsa.

Veljekset reagoivat pieniinkin eronhetkiin voimakkaasti mouruten ja toisiaan etsien. Ts. koska nämä veljekset ovat keskenään kuin majakka ja perävaunu, toivottiin niille tulevaisuudessakin yhteistä kotia. Kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, kun uusi koti jo löytyi – veljekset muuttivat yhteiseen kotiin Turkuun alkuvuodesta 2013.