Carlos ja Antonio

Carlos sai yhteisen loppuelämän kodin Dewin sivuilla esitellyn Viksun kanssa marraskuussa 2014, ja Antonio muutti uuteen kotiin toisen kissan kaveriksi joulukuussa 2014.

Kesällä syntyneet Carlos ja Antonio loukutettiin Turussa syyskuussa. Sijaiskodissa Carlos ja Antonio oppivat sisäsiisteiksi hyvin nopeasti ja ruokahalu on kaveruksilla ollut suuri alusta alkaen – nämä kisut eivät nirsoile. Carlos, kaunis harmaatiikeri on huomattavasti rohkeampi ja uteliaampi kuin vähän isokokoisempi, punainen Antonio. Carlos nauttii rapsutuksista mutta suhtautuu vielä varauksella uusiin ihmisiin. Antonio seuraa Carlosta joka paikkaan ja on kova kehräämään, varsinkin kun saa herkkuja.

Keskenään painiminen ja leikkiminen on molempien lempipuuhaa etenkin öisin, Carlos tykkää myös jo leikkiä ihmisten kanssa ja heittäytyy usein leikkisästi selälleen. Antonio lähinnä hämmentyy ihmisten lähestymisyrityksistä ja livahtaa vielä mieluummin piiloon.

Molemmat kissat ovat uteliaita mutta rauhallisia, ja ne vielä totuttelevat ihmisten seuraan. Tulevaisuus näyttää millaisia rakastavia palleroita näistä vielä kasvaa!