Maija, Roope, Urho ja Nuutti (nyk. Boris)

Urho ja Nuutti (nyk. Boris) muuttivat yhteiseen loppuelämän kotiinsa joulukuun alussa 2014 ja Maija ja Roope muutama päivä myöhemmin, myöskin yhteiseen kotiin.
Maija (naaras), Nuutti (nyk. Boris), Urho ja Roope (urokset) ovat n. 12 viikon ikäiset, täysin kesyt kissanpennut samasta pentueesta. Pennut ovat todella ystävällisiä ja ihmisrakkaita, ja tykkäävät olla ihmisten touhuissa mukana. Pennut ovat leikkisiä ja loikoilevat mielellään sylissä. Kaikki pennut ovat sisäsiistejä.
Pentujen luonteiden välillä ei ole suuria eroja – Maija (vasemmalla ylhäällä) on rauhallisin, Urho (vasemmalla alhaalla) rohkein, Boris (ylhäällä oikealla) hellyydenkipein ja Roope (alhaalla oikealla) puheliain.
Toukokuussa 2015 Dewi sai terveisiä Urholta ja Borikselta heidän uudesta kodistaan:
”Hei Dewin väki! Meistä on tullut jo näin isoja. Ollaan käyty kaksi kertaa eläinlääkärillä. Rokotukset ovat ajan tasalla ja meidät on myös leikattu. Se  ,että meistä ei oo kuulunut mitään kuin vasta nyt on yksin omaan emäntämme syytä. Se kun ei oo vaan saanu aikaiseksi lähettää postia.
Meidän matka Varissuolta Hirvensaloon meni oikein mukavasti. Tosin autossa Nuutin nimeksi vaihtui Boris. Tämä sen takia, että emäntämme siskon poika on Nuutti. Ja jotenkin Boris luontui sopivaksi nimeksi.
Kotiutuminenkin sujui todella hyvin. Täällähän on meidän lisäksi myös 12-vuotias Olga kissa. Aika pian tulimme juttuun keskenämme. Joskus jopa saamme ”vanhuksenkin” mukaan juoksu ”skaboihimme”. Kun me innostumme, niin pois alta risut ja männynkävyt. Välillä emäntä katsoo kauhuissaan meidän touhujamme. Varsinkin silloin, kun juoksemme peräkanaa kiipeilypuuhun. No onneksi se on vankkaa tekoa, eikä pienemmästä heti kaadu.
Sanonta ”veljekset kuin ilveksset” sopivat meihin hyvin. Yleensä simahdamme kylki kylkeen ja rakastamme painia.
Simahtamisesta tuli mieleeni. Eli minä Urho nukahdan välillä hyvin hassuihin asentoihin tai paikkoihin.
Olemme molemmat (ja tietenkin Olga) emäntämme silmäteriä. Olen nimittäin kuullut hänen sanovan, ettei parempia kissoja olisi voinut saada.
Minä Urho tulen aina vastaan kun emäntä tulee kotiin. Myös Boris tulee paikalle. Boriksella on aina paljon kerrottavaa, mitä sinä aikana kun emäntämme on ollut poissa on tapahtunut.
Se minun täytyy ”tunnustaa”. Että koska olen joutunut liian pienenä eroon äidistäni on minulle jäänyt sellainen tapa, että ”lutkutan” emäntäni sormea aina välillä. Tosin se ei kyllä näytä, et oisi siitä kiukkuinen. Oikeastaan hän alkaa silitellä minua samalla. Silloin minulla menee silmätkin kiinni.
Emäntämme ei oikein hallitse sähköpostia. Varsinkaan, kun hänen pitäisi laittaa useampi kuva samaan postiin. Joten hän tekee niin, että lähettää lisää kuvia toisessa sähköpostissa.
Mutta tälläistä asiaa minulla tällä kertaa.
Mukavaa kevättä ja pianhan se kesäkin on jo ovella.
Toivottavat, Urho ja Boris”