Kerttu

Kerttu sai kodin huhtikuussa 2015.

Aluksi Kerttu ei halunnut olla erityisemmin tekemisissä edes Millin kanssa, mutta vajaassa puolessa vuodessa se on kesyyntynyt sängyn alla piilottelevasta arkajalasta valppaaksi, leikkiin valmiiksi kissaneidoksi. Yhä useammin Kerttu hyppää sängylle loikoilemaan ja kerjää suurin silmin aamupalaa sijaiskodin ihmisiltä, jotka se näyttää nyttemmin mieltävän hyväntahtoisiksi tai vähintäänkin harmittomiksi.

Vaikka Kerttu on rentoutunut huomattavan paljon muutaman viime kuukauden aikana, käsittelyn ja koskettamisen salliminen ei edelleenkään ole sille helppoa. Tämän takia se tarvitsee rauhallisen ja kärsivällisen kodin, jonka on valmistauduttava mahdolliseen takapakkiin muutoksen myötä. Lasten käsiin Kerttu on tässä vaiheessa liian arvaamaton, sillä se saattaa edelleen reagoida pelästykseen raapaisemalla tai vähintäänkin uhkailemalla kynnet ojossa. Sijaiskodin ihmiset ovat kuitenkin hyvin luottavaisia Kertun tulevaisuuteen ihmisten ystävänä!

Kertun kesyyntyminen on harpannut suuria askeleita melkeinpä sijaiskodin ihmisten huomaamatta, ja se uskaltaa jatkuvasti ottaa yhä enemmän tilaa sijaiskodissa eikä missään nimessä juokse karkuun löhöilypaikalta jokaisen liikahduksen myötä. Parhaiten Kerttuun saa silityskontaktin ruoan kanssa: tie tämän kissan sydämeen käy epäilemättä vatsan kautta. Hyvän ruokahalun vastapainoksi Kerttu on nyttemmin vapautunut riehumaan tyttärensä kanssa ja hyötyisi luultavasti kesyn kissan seurasta uudessa kodissa. Se on alusta asti ollut sisäsiisti ja hassuttelee nykyään myös itsekseen lelujen kanssa, kuten nuoren kissan kuuluukin.