Mio

Mio on arviolta noin vuoden ikäinen vauhdikas ja leikkisä naaraskissa, joka varastaa kaikkien tapaamiensa ihmisten sydämet ja kaipaa runsaasti hellyyttä. Mio sai loppuelämän kodin Turusta syyskuussa 2016.

Pienen pieni Mio saapui tämänhetkiseen sijaiskotiinsa kevättalvella 2016 vietettyään muutaman viikon toisen sijaishoitajan luona kahden muun kissan kanssa. Nyt Mio on kesän yli elellyt samassa huushollissa yhden samasta pihapiiristä loukutetun kissan kanssa. Se alkoi nykyiseen sijaiskotiinsa muutettuaan rohkaistua huomattavasti toista kissaa nopeammin, ja Miosta onkin hiljalleen kehkeytynyt melkoinen sylikissa. Kovin pitkiä aikoja se tosin ei paikallaan viihdy jos on vauhti päällä (usein), mutta hakeutuu mielellään itse ihmisten läheisyyteen ja kiipeää usein oma-aloitteisesti makoilemaan suosikki-ihmistensä syliin jos kohteena oleva ihminen istuu lattialla. Mio ei tunnu pelkäävän oikeastaan ketään ja on sosiaalistunut hyvin tavattuaan runsaasti ihmisiä. Vieraita tullaan heti tervehtimään aluksi vähän keimaillen, ja lopulta jokaisen vierailijan Mio antaa myös silittää itseään. Muutaman tapaamiskerran jälkeen Mion ujostelut ovat karisseet yleensä kokonaan pois. Lapsia Mio ei ole ainakaan nykyisessä sijaiskodissaan kohdannut kertaakaan, joten on vaikea sanoa miten se tulisi suhtautumaan heihin. On hyvin mahdollista, että Mio pysyisi energisyytensä ansiosta lasten leikeissä hyvin mukana.

Ruoka maistuu todella hyvin, herkut kelpaavat aina ja niitä varastellaan vähän röyhkeästi aremman kissan nenänkin edestä. Ihmisväen ruoat Mio kuitenkin jättää suosiolla omaan arvoonsa. Mio ei ole lainkaan aggressiivinen, mutta tylsistyessään se kutsuu usein toista kissaa leikkimään kanssaan mm. kävelemällä suoraan sitä päin tai pomppaamalla tuolilta sen päälle. Toinen kissa ei ole läheskään yhtä leikkisä, joten se usein hieman hermostuukin Mion loputtomiin energiavarastoihin, mistä saattaa toisinaan syntyä pienimuotoinen painiottelu. Näitä yhteenottoja on ollut viimeisen kuukauden aikana kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Silloin tällöin unisena Mio kuitenkin käpertyy lusikkaan toisen kissan kanssa jolloin ne saattavat pestä toisiaan ja nukkua yhdessä.

Mioa kiinnostaa suunnattomasti kaikki mahdolliset pienet irtotavarat joita se vain voi asunnon säilytystasoilta löytää, etenkin sen suosikkiesineet eli kynät saavat kovaa kyytiä ja meteli on varsinkin öisin päätähuimaava, jos hoitajalta on sattumalta jäänyt pöydälle tai ikkunalaudalle pieniä irtotavaroita. Mio on täysin sisäsiisti eikä ole ainakaan nykyisessä sijaiskodissaan koskaan tuhonnut tai rikkonut mitään. Kynsien raaputtelu hoidetaan sille tarkoitetun laudan parissa ja muut huonekalut saavat olla rauhassa. Mio ei kiipeile hyllyjen ja kaappien päälle, joten esimerkiksi huonekasvit ovat saaneet olla sijaintinsa ansiosta rauhassa, mutta korkea parvisänky on Mion ehdoton lempipaikka. Aamuisin kiivetään ylös hoitajaa herättelemään kovalla ryminällä ja vähän aikaa vilistellään ympäri sängyn laitoja, kunnes hetken hulinan jälkeen käydään ihmisen päälle odottelemaan hänen lopullista heräämistään ja ruokaa. Parvelta Mion löytää myös aina kotiin tullessa valppaana tähystämästä.