Tesla

Tesla on noin 5-vuotias, sosiaalinen ja leikkisä kollipoika, ja se muutti loppuelämän kotiin Turkuun marraskuussa 2016.

Tesla on iso ja komea kastroitu kissapoika. Tesla pitää silityksestä ja hellimisestä ja saattaa ilmoittaa olevansa valmis rapsutukseen hyppäämällä sängylle ja ”leipomalla” peittoa tassuillaan ja kynsillään. Teslan voi myös nostaa syliin, mutta eniten se pitää löhöilystä sijaiskodin ihmisen kyljessä. Mikään varsinainen sylikissa Tesla ei ole, vaan nauttii myös itsenäisyydestä ja maailman menon tuumimista omissa oloissaan.

Teslan ruokahalu ja vessasiisteys ovat kunnossa, ainoa moittimisen aihe on sen suhtautumisessa sijaiskodin omaan kissaan. Tesla saattaa pamauttaa tassulla arvaamattomasti eikä ota vastaan toisen ystävällisiä lähentymisyrityksiä. Aiemmin se on myös osoittanut aggressiivisuutta koiria kohtaan, joten sitä suositellaan ainoaksi lemmikiksi.

Tesla innostuu välillä leikkimään sekä hiirillä, höyhenongella että laserosoittimen kanssa. Se pitää ulos tuijottelusta ja rennosta oleilusta. Parhaimmillaan se on ystävällinen kehräävä otus. Välillä entinen elämä kodittomana tulee esiin siten, että Tesla arastelee nopeita liikkeitä ja ottaa jalat alleen. Ihmisiä kohtaan Tesla on kuitenkin aina kiltti.