Arkoja ja Mörköjä

Mitä blogimme nimi oikein tarkoittaa? Dewissä on toiminnan alusta alkaen keskitytty arkojen ja villiintyneiden kissojen hoitoon, sillä näiden mahdollisuudet löytää uusi koti perinteisten löytöeläintalojen kautta ovat todella vähäiset. Arka luonne kuvastuu myös monen kissan nimessä: jos Dewi-kissojen nimistä koottaisiin tilasto, Mörkö olisi luultavasti nimilistan kärkikolmikossa. Myös Arka, Tuittu, Myrtti, Rölli, Jörö, Mörri ja Varjo löytyvät nimikokoelmista. Perustimme tämän blogin viime syksynä osittain sen takia, että halusimme kertoa näiden arkojen kissojen kesyyntymistarinoita yleisölle. Haluamme näyttää, että arka kissa ei ole mikään todellinen mörkö, talon tuhoava villipeto: se tarvitsee vain tavallista enemmän aikaa ja ymmärrystä uskaltaakseen luottaa ihmiseen. Tässä tekstissä kerrotaan blogin nimikkokissojen Aran ja Mörön sekä muutamien muiden arkojen Dewi-kissojen tarinat.

Eräs entinen Mörkö, nykyinen Eetu.

Mörkö on tyypillisesti musta kissa, joka sijaiskotiin tultuaan piiloutuu ensimmäisiksi viikoiksi vistusti sängyn, sohvan tai saunan lauteiden alle. Jos sängyn alle kurkistaa, tuijottavat sieltä kiiluvan keltaiset silmät, jotka eivät värähdäkään. Joskus saattaa kuulua matalaa murinaa. Hoitokissat nimetään yleensä näiden parin ensimmäisten viikkojen aikana, eikä siis ole mikään ihme, että monelle juolahtaa mieleen nimi Mörkö. Nimi on osuva myös siksi, että ensimmäiset elonmerkit Möröistä alkavat kuulua yleensä öisin: Ihmisten mentyä nukkumaan Mörkö uskaltautuu esiin piilostaan, tassuttelee hiljaa ympäri asuntoa, innostuu ehkä leikkimäänkin aiheuttaen satunnaisia kolauksia.

Dewin viimeisin Mörkö-niminen kissa ansaitsi nimensä jo ennen yhdistykselle tuloaan. Se jäi kiinni ison kissapopulaation loukutuksen yhteydessä, mutta populaatiota ruokkinut vanha rouva ei muistanut nähneensä sitä koskaan aikaisemmin. Mörön ulkonäkö kuitenkin kertoi pitkästä heitteilläolosta ja kohtaamisista muiden kissojen kanssa: sen korvat olivat vekeillä, hampaita puuttui ja vanhoja arpia löytyi ympäri kehoa. Se oli todennäköisesti ollut kissapopulaatiossakin näkymätön mörkö: muut urokset hätistivät sitä jatkuvasti pois pihapiiristä, mutta rauhallisina hetkinä se kävi ruokakupeilla syömässä pois nälkäänsä ja livisti sitten taas tiehensä ennen kuin sai selkäänsä.

Mörkö esittelee perusilmettään.

Yli kuukauden päivät Mörkö asui ensimmäisen sijaiskotinsa saunan lauteiden alla. Sillä oli valtava ruokahalu: kenties ensimmäistä kertaa sen elämässä kukaan ei tullut häätämään sitä pois ruokakupilta. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin Mörkö oppi tähän luottamaan, ja yleensä se hotki kupin tyhjäksi välittömästi sen täytyttyä. Ruoasta tulikin oiva väline Mörön kesyttämisessä: herkkujen perässä se uskaltautui viimein itse lähestymään ihmistä. Syödessään kissa kokee mielihyvän tunnetta, ja kun se syö ihmisen läheisyydessä, se liittää positiivisen tunteen myös ihmiseen. Tämä onkin ensimmäinen askel lähes jokaisen aran Dewi-kissan kesyttämisessä.

Kun ihmisarkuus alkoi hiljalleen väistyä, Möröstä kuoriutui sangen seurallinen otus. Vaikka se ei edelleenkään oikein nauttinut silityksistä, se tuli usein hoitajaansa ovelle vastaan tämän tullessa kotiin. Mörkö oppi myös leikkimään, ja jahtasi mielellään hoitajan heiluttelemia keppileluja. Leikin tuoksinnassa Mörkö saattoi jopa kiivetä ihmisen päälle. Lepohetkinään se ei suinkaan enää mököttänyt lauteiden alla, vaan valtasi talon pehmeimmän sohvan tai nojatuolin ja katseli sieltä raukeana ihmisten touhuja tai nukkui sikeästi. Mörön hupsuin piirre on sen jatkuvasti raollaan oleva suu ja ulostyöntyvä kieli, mikä johtuu alapurennasta ja puuttuvista etuhampaista.

Arka rohkaistui uudessa kodissaan nopeasti, vaikka se sijaiskodissa oli nimensä mukaisesti ollut hyvin arka.

Arka oli saanut nimensä jo sitä ruokkineelta vanhalta pariskunnalta, jonka pihapiiriin oli kehittynyt kissapopulaatio ruokinnan seurauksena. Joukossa oli melko rohkeitakin kissoja, jotka tulivat välillä jopa sisälle taloon, mutta Arka pysytteli aina visusti kauempana ja varoi tulemasta ihmisten lähelle. Arkuus jatkui myös sijaiskodissa, joten hoitajakin jatkoi kissan kutsumista sen alkuperäisellä nimellä. Parissa kuukaudessa Arka kuitenkin alkoi liikuskella asunnossa vapautuneemmin ja viettää aikaansa ikkunasta ulos katsellen ja itsekseen leikkien. Se ei kuitenkaan antanut tutunkaan ihmisen koskea itseensä ja luikki herkästi pakoon kun sitä lähestyttiin. Kotihoitajan mielestä se oli liian arka etsimään pysyvää kotia, ja siksi kestikin tavallista pidempään, yli puoli vuotta, ennen kuin Arka saatiin yhdistyksen nettisivuille kotia etsimään. Kaikkien yllätykseksi Arasta tuli tiedustelu alle viikko sen jälkeen, kun ilmoitus oli julkaistu. Sovittiin tutustumiskäynti, ja pian tyttö jo muuttikin uuteen kotiin kahden kollikissan kaveriksi.

Suurimman yllätyksen järjesti kuitenkin Arka itse. Jonkin ajan kuluttua uudet omistajat lähettivät terveisiä, jotka saivat satoja kesyyntymistarinoita kokeneen sijaiskotivastaavankin silmät pyöristymään: Vain pari viikkoa muuton jälkeen Arka oli antanut ensimmäisen kerran rapsuttaa itseään. Sen jälkeen hellyydestä ei ollut tullut loppua, ja terveisten kirjoittamisen aikaan Arka tuli jo tottuneesti itse kiehnäämään omistajiensa jalkoihin hakemaan huomiota.

Ilmiö on sinänsä dewiläisille tuttu, mutta harvoin siitä näkee yhtä konkreettista esimerkkiä kuin Aran kohdalla. On todennäköistä, että ulkoa loukutettu villiintynyt kissa liittää ensimmäiseen kotihoitajaansa muistoja alkuaikojen pelon tunteistaan eikä siksi välttämättä pysty koskaan rakentamaan kunnollista luottamussuhdetta tähän hoitajaan. Uudessa kodissa kissa pääsee tavallaan aloittamaan ”puhtaalta pöydältä”, sillä pahin pelko on jo väistynyt, eikä uusiin ihmisiin ja asuntoon liity samanlaisia muistoja kuin ensimmäiseen sijoituspaikkaan. Tämä ei suinkaan päde kaikkien kissojen kohdalla, mutta erityisesti kaikkein arimmat yksilöt ottavat usein isojakin harppauksia kesyyntymisessä muuton jälkeen. Myös kesyjen kissakaverien näyttämä malli on hyvin voinut auttaa Arkaa rohkaistumaan. Sen takia arkoja kissoja luovutetaankin mieluusti sellaisiin koteihin, joissa on ennestään kesy kissa seurana ja roolimallina.

Erittäin aran kissan käsittely on hyvin vaikeaa. Useimmilta eläinlääkäreiltä löytyy pakko- eli rauhoitushäkki, jonka avulla kissaan saadaan pistettyä rauhoituspiikki ilman sitä stressaavaa kiinnipitoa ja käsittelyä.

Kun arka kissa sairastuu, voi sen arkuudesta muodostua todellinen ongelma. Kaikki tuntevat legendan siitä, miten vaikeaa kissalle on syöttää matolääke. Entä sitten, kun käsittelyyn tottumattomalle kissalle pitäisi antaa silmätippoja tai antibiootti monta kertaa päivässä? Ikävän usein ongelma saattaa tulla vastaan jo eläinlääkärien asenteissa: aran kissan kohdalla ehdotetaan lopettamista jo ennen kuin sitä on edes yritetty hoitaa. Tämä oli koitua Mörön kohtaloksi, kun se sai vakavan suolistoreaktion hammasoperaation jälkeisestä lääkityksestä.

 

Mörkö oli hetken aikaa todella huonona, mutta oikean hoidon avulla se toipui lopulta nopeasti.

Kuivuminen on kissalle hengenvaarallinen tila, sillä jo vuorokausi ilman nestettä voi pahimmillaan aiheuttaa vaurioita munuaisissa. Sen takia kotihoitaja soitti päivystävälle eläinlääkärille jo samana päivänä, kun Möröllä alkoi ripuli ilmeisesti hammasleikkauksen jälkihoitoon annetun kipulääkkeen tai antibiootin aiheuttamana. Päivystyksessä ei kuitenkaan oltu huolestuneita ja kehotettiin tarkkailemaan tilannetta seuraavaan päivään. Yön aikana Mörkö oli kuitenkin mennyt niin apaattiseksi, että se kiidätettiin eläinlääkäriin heti aamupäivällä. Pian eläinlääkäristä soitettiin ja ehdotettiin Mörön lopettamista, sillä sen suun leikkaushaavat olivat tulehtuneet ja lääkkeitä ei voinut antaa ärtyneen suoliston takia. Onneksi puhelimen toisessa päässä ollut Dewin toimija tiesi, että sekä antibioottia että kipulääkettä voi antaa myös pistoksena. Lääkäri tuntui muistavan nämä hoitokeinot vasta toimijan mainittua niistä, ja lopulta Mörkö sai näiden lisäksi myös ruokahalua parantavaa ja suolistoa rauhoittavaa lääkettä. On outoa, että lääkärin mielessä ensimmäinen vaihtoehto oli lopettaminen, vaikka hoitomahdollisuuksia oli olemassa paljonkin. Ehkä taustalla oli juuri se edelleen ikävän yleinen asenne, että aran kissan elämä ei ole yhtä arvokas kuin kesyn ja rohkean lemmikin.

Mörön hoitaminen oli lopulta melko helppoa: vielä kerran se piti viedä nesteytykseen klinikalle, mutta sen jälkeen kissa alkoi jo syödä riittävän hyvin ja oli voipuneena myös melko helposti lääkittävissä ruiskun avulla suun kautta. Dewissä on lääkitty menestyksekkäästi paljon haastavampiakin tapauksia: Pari vuotta takaperin eräs sijaiskoti joutui koville, kun sen hoitolaisen, aran Piko-kissan molemmista silmistä löytyi naarmut ja niitä piti lääkitä silmätipoilla monta kertaa päivässä. Silmät saatiin kuitenkin kuntoon ja Pikon luottamus kotihoitajaan yllättäen jopa vahvistui kuurien jälkeen. Arankin kissan lääkitseminen on täysin mahdollista, kun etenee rauhallisin mutta varmoin ottein. Myös pyyhkeeseen kapalointi yleensä rauhoittaa kissaa, ja pyyhkeitä käytetäänkin Dewissä paljon apuna sekä arkojen kissojen kiinniotossa että niiden hoitotoimenpiteissä.

Maisa löysi pysyvän kotinsa puolentoista vuoden etsinnän jälkeen.

Arkuudestaan huolimatta Mörölle ja Aralle löytyi kotiehdokkaita suhteellisen lyhyessä ajassa. Arkakin kissa saa helpommin kodin, jos sen ulkonäössä on jokin puoleensavetävä piirre. Möröllä se on ehkä ollut hupsu ilme, Aralla kaunis kilpikonnaväritys. Dewin pitkäaikaisimpia asukkeja ovat tällä hetkellä Maisa, Remu ja Myy, joilla on keskenään paljon yhteistä: Ne ovat kaikki mustavalkoisia, ”tavallisen maatiaiskissan” näköisiä. Ne ovat jo muutaman vuoden ikään ehtineitä, ja ne ovat kaikki arkoja. Jos kissa täyttää nämä ehdot, se etsii yleensä kotiaan paljon pidempään kuin muut. Maisa, Remu ja Myy ovat kaikki olleet yhdistyksen sijaiskodeissa jo yli puolitoista vuotta. Dewissä ei kuitenkaan aseteta kissoille takarajaa, sillä luotamme siihen, että jokainen kissa löytää lopulta ihmisensä. Se luottamus myös palkitaan: tämän tekstin syntymisen aikana Maisa löysi pysyvän kotinsa. Nyt Dewiläiset odottavat toiveikkaina, minkälaisia kuulumisia Maisan omistaja tytöstä lähettää.

Oman kodin löytymistä odottavat edelleen Myy ja Remu. Kuvassa ne näyttävät tavallisilta kissoilta, mutta Dewiläiset ovat tunteneet nämä kissat jo yli vuoden ajan ja tietävät toisin. Liian usein ihmiset näkevät erityisyyttä vain kissojen ulkoisissa piirteissä. Myy ja Remu ovat molemmat luonteiltaan ainutlaatuisia ja ne ovatkin ehtineet sulattaa niin kotihoitajiensa kuin muidenkin Dewin toimijoiden sydämet. Remu on nimestään huolimatta mitä rauhaa rakastavin kolli, ja on toiminut upeana isoveljenä samaan talouteen myöhemmin muuttaneelle kissanpennulle. Vaikka Remu oli alkujaan hyvinkin arka, ei sähinöistä ja murinoista ollut tietoakaan edes silloin, kun se piti ottaa kiinni eläinlääkäriä varten. Pelätessään Remu menee piiloon, mutta senkin se tekee rauhallisesti ja hiljaa.

Myy esittelee mielellään vatsaansa kotihoitajilleen -katsoa saa, muttei koskea!

Myy sen sijaan todella ansaitsee luonteellaan nimensä. Alkujaan tämä pieni tyttö oli hyvin arka ja hiippaili asunnossa ainoastaan öisin. Jonkin ajan kuluttua sijaiskotiin muutti toinen hoitokissa, mutta tämäpä ei Myytä miellyttänyt laisinkaan ja tyttö linnoittautui saunaan. Toinen kissa löysi onneksi nopeasti pysyvän kodin, minkä jälkeen Myy päätti näyttää kaikille että tämä on HÄNEN kotinsa. Kissa otti nopeasti asunnon takaisin haltuun ja alkoi ensimmäistä kertaa näyttäytyä myös päiväsaikaan. Sittemmin Myy on kehittänyt mitä hullunkurisimpia tapoja: Tyttöön ei edelleenkään saa koskea, mutta jokailtaisena rutiininaan se kellahtaa olohuoneen matolle esittelemään hoitajilleen vatsaansa kuin kiusoitellen. Pikkuhiljaa tutut ihmiset ovat myös päässeet lähempään kontaktiin kissan kanssa: Myy on perso nameille mutta ei mielellään syö niitä kädestä. Sen sijaan se on oppinut läpsäisemään namit pehmeällä tassulla kädestä lattialle. Ajan myötä tästä on kehittynyt kissan ja sen hoitajien välille molempia viihdyttävä ”High five” -leikki. Jos kotihoitaja sattuu olemaan hereillä yöaikaan, se saa todistaa Myyn riehakkaampia leikkihetkiä: Oma häntä on mitä mainioin jahdattava, leluhiiret saavat kyytiä ja olohuoneen rahi soveltuu esimerkiksi potkunyrkkeilyyn ja ylösalaisin roikkumiseen. Jos joku on kissamaailman Pikku-Myy niin tämä neiti!

Vieläkö arka kissa on mielestäsi mörkö? Jos tämä teksti ei saanut päätäsi kääntymään, niin jatka blogimme seuraamista tulevaisuudessakin. Aiomme antaa äänen aroille ja hyljeksityille kissoille ja kertoa niiden tarinoita maailmalle, jotta nekin saisivat ihmisten silmissä sen arvon, jonka jokainen kissa ansaitsee.

-Anna, Dewin sijaiskotivastaava