Paju

Paju on noin n.8kk ikäinen kaunis neitikissa, joka asustelee Lillin kanssa samassa sijaiskodissa. Se pääsikin muuttamaan yhteiseen loppuelämän kotiin Lillin kanssa maaliskuussa 2018.

1.12.2017: Pajusta on muutamassa viikossa tullut huomattavasti rohkeampi sekä uteliaampi. Nykyään se leikkii antaumuksella myös vieraiden läsnäollessa ja käy saattamassa vieraat näiden lähtiessä eteiseen. Varsinkin erilaiset pallot ja leluhiiret saavat sen villiintymään ja esittelemään lelunkäsittelytaitoja ja niitä olisi hyvä uudessakin kodissa olla tarjolla. Vastikään Paju keksi myös uuden hauskan leikin: peiton alle kaivautumisen – täysin piiloon.
Neiti on edelleen tarkka omasta koko ajan pienenevästä turvaetäisyydestä, mutta on hieman jo alkanut hiffata silityksen ja rapsutuksen ihanuutta. Rauhallisella etenemisellä se varmasti oppii nauttimaan niistä vielä enemmänkin, koska vastikään sitä sai ekaa kertaa rapsuttaa hetken kun se makaili lattialla. Varmimmin Pajua saa silitellä kun se keskittyy muuhun puuhaan (kuten syömiseen) tai torkkuu. Paju hakeutuu usein hoitajansa lähelle, mutta syliin asti se ei vielä oma-aloitteisesti uskalla. Pajun mielestä on hauskaa seurata ihmisen askareita, eikä edes pölynimuri ole kovin pelottava, jos sitä tarkkailee sopivan etäisyyden päästä.

20.11.2017: Paju on rauhallinen ja hitaasti lämpenevä n.puolivuotias neitokainen. Alun arkuuden karistuttua neidistä on kuoriutunut leikkisä, utelias ja kekseliäs tyttö. Uudet ihmiset ovat mielenkiintoisia ja seurassa on oltava näytillä vaikka ei lähelle anna tullakaan. Paju ei ole ensimmäisenä pyrkimässä päämääräänsä, vaan ”ujuttautuu” hiljalleen rauhallisesti hiipien kohti tahtomaansa paikkaa. Kesyyntymistä on tapahtunut huomattavasti, vaikka vielä ei otakaan kädestä herkkua. Ruokaillessa häntä saa jo silittää. Pajun sisäinen tiikeri tulee esille kun hän pitää huolta omasta herkusta: silloin löytyy murinaa ja sähinää. Pajun kekseliäisyys on ilmennyt siten, että hän on löytänyt sijaiskodin tiskipöydän, josta voi joskus löytyä yllättäviäkin herkkuja mutta myös altaan vesipisarat ovat maittavia.

 

2017-11-16_10.17.57 20171103_133830    20171116_094215 20171116_100650