Niilo

Niilo on muutaman vuoden ikäinen, rauhallinen ja hellyydenkipeä kollikissa, joka nauttii sijaishoitajan rapsutuksista ja kapuaa välillä jopa syliin kehräämään ja silityksiä vaatimaan. Niilo muutti omaan kotiin Turkuun tammikuussa 2018.

Niilo on puheliasta tyyppiä, ja varsinkin ennen ruoka-aikoja hoitajat saavat nauttia Niilon vienosta maukumisesta. Erityisesti aamupäivisin ja iltaisin Niilo tykkää myös leikkiä hoitajiensa kanssa. Hauskinta on erilaisten huiskulelujen ja narujen perässä juokseminen ja kiipeily. Yöllä Niilo viihdyttää itse itseään heittelemällä pienempiä leluja pitkin lattioita ja juoksemalla niiden perässä. Yön pimeydessä varastetut villasukat ovat myös mieluisia painikavereita.

Kovat äänet ja nopeat liikkeet saattavat vieläkin toisinaan pelästyttää Niilon, mutta kaikenlainen arkailu vähenee edelleen viikko viikolta. Vieraista Niilo ei välitä. Ulkopuolisen ihmisen tullessa käymään Niilo löytääkin usein itselleen sopivan piilopaikan, josta tilannetta voi pitää silmällä.

Niilo on herkkä kissa, jonka vatsa menee helposti sekaisin vääränlaisesta ruuasta tai kovasta stressistä. Tulevan kodin tulisikin olla valmis jatkamaan Niilon herkälle vatsalle soveltuvaa ruokavaliota. Oikealla ruokavaliolla Niilo on kuitenkin kaikin puolin reipas ja sisäsiisti kissa.

Niilo4        Niilo2