Rölli

Rölli (myös Röllis tai Röllyskä) on hurmaava parivuotias kollipoika, joka sai tammikuussa 2018 pysyvän kodin.

Rölli tuli sijaisperheeseen äänekkäästi maukuen kuljetuskopassa. Sieltä ulos päästyään hän ei aluksi ollut kovinkaan itsevarma, mutta alkoi vähitellen totuutella uuteen ympäristöön. Kuukausi myöhemmin hän on ominut paikkansa sohvalla, nukkuu keskellä lattiaa ja tulee juosten keittiöön kun jotain hyvää on tarjolla.

Herralla on siis hyvä ruoka- ja juomahalu, etenkin mitä herkkuihin tulee, ja painoakin on lihaksikkaat 6 kiloa (herran syömistä täytyy siis vahtia, ettei painoa kartu enää enempää). Märkäruokaa Rölli ei luultavasti ollut aiemmassa kodissaan syönyt, ja alussa nuoleskeli annoksesta vain liemen. Nykyään ruoka uppoaa yleensä kokonaisuudessaan.

Muutamaa alkuaikojen vahinkoa lukuun ottamatta Rölli on sisäsiisti kissa, joka pitää kokonsa takia isosta hiekkalaatikosta jossa on reilusti hiekkaa. Vahingot ovat tulleet tilanteissa joissa hän ei ole ollut ihan varma laatikon sijainnista tai sinne meneminen on tuntenut pelottavalta. Nyt kun herra on tottunut uuteen ympäristöön niin ongelmia ei enää ole.

Luonteeltaan Rölli ei ole mikään sylikissa, mutta pitää ihmisten läheisyydestä ja rapsutuksista. Jos rapsutukset alkavat ärsyttää tai hän haluaisi ennemmin leikkiä, herralla on paha tapa kevyesti näykkiä tai raapaista ihmisen kättä. Tämä myös jos käsi eksyy ”kielletyille alueille”, esim kyljen tai vatsan puolelle. Tämä käytös johtuu luultavasti siitä, ettei Röllillä ole pentuikäisenä ollut ihmiskontakteja ja se on saattanut joutua hyvinkin nuorena eroon emostaan ja sisaruksistaan.