Roxy – arkaakin arempi pentu

Kuuden vuoden sijaiskotitoiminnan kokemuksella uskallan sanoa, että Suomessa ei ole olemassa villikissoja. On vain kotikissoja, jotka ovat eläneet ulkona enemmän tai vähemmän vailla positiivisia ihmiskontakteja. Tämän takia joidenkin eläinsuojelun kautta tulleiden kissojen, niiden pentujenkin, kanssa voi olla aluksi ongelmia luottamuksen kanssa. Mutta jokainen minun kauttani kulkenut kissa on lopulta ollut mitä parhain lemmikki omistajalleen – jopa ne kaikista arimmat tapaukset. Nämä kissat vain tarvitsivat kärsivällisen ihmisen, joka antoi heille tilaisuuden rakentaa luottamuksen omilla ehdoillaan.  Parhaiten mieleeni on jäänyt Roxy-niminen poikakissa, joka on sijaiskotiurani kaikista arin ja pelokkain pentu. Muut kahdeksan pentua ovat olleet ärhäköitä, sähiseviä ja arkoja, mutta aina käsiteltävissä lähes alusta asti. Roxy oli erilainen.

roxyRoxy oli noin 6 kuukauden ikäinen meille tullessaan, eikä ensimmäisen viikon aikana sietänyt ihmisen läsnäoloa tai edes suoraa katsekontaktia lainkaan. Luottamuksen rakennusprojekti alkoi siis aivan pohjalta, jossa Roxy eli kylpyhuoneessa ja totutteli sisätiloihin, hajuihin ja elämisen ääniin pääasiassa oven takaa. Ensimmäisen viikon hiljaiselon jälkeen aloimme mieheni kanssa kuulla kylpyhuoneesta ääniä; kulkuspallon kilinää, painiotteluita ja pientä maukumista meidän omien kissojen perään. Vieläkään Roxy ei ollut tarpeeksi rento ihmisen läsnäololle, joten veimme kylpyhuoneeseen palan vanhaa patjasuojustamme – näin Roxykin tottui, että meidän hajut ovat turvallisia.

Muutosstressistä toipumiseen meni yllättäen hieman yli viikko, mutta kun seuraavan kerran yritimme vakoilla Roxyn ja Ryanin leikkimistä, eivät kissat singonneetkaan vanhaan piilopaikkaansa pesukoneen taa. Paikka oli vaihtunut kaapinaluseksi, josta pystyi seuraamaan ihmisten tekemisiä turvallisesti näkö- ja kosketussuojan takaa. Tässä vaiheessa aloimme viettää aikaa kylpyhuoneen lattialla, juttelimme kissoille ja puhelimessa, teimme koulujuttuja ja jäimme ruoan jälkeen odottamaan, josko nälkä ylittäisi pelon ja kissat tulisivat kunnolla näkyville. Jahka kissat söivät verrattain huolettomina jonkin verran esillä, päätimme siirtää pojat makuuhuoneeseen kesyyntymisprosessin vauhdittamiseksi.

Jälleen muutosstressiä kesti noin viikon ajan, eikä kissoista juuri ääni- tai näköhavaintoja tehty. Mutta sitten hyvin yllättäen eräänä yönä heräsin siihen, kun jompikumpi kissoista nuuski varpaitani ja toinen oli kävellyt mieheni jalkojen päältä kiipeilypuun päälle. Päänsisäisen hurrauksen kera tein aamulla ratkaisun päästää kissat vapaasti kulkemaan asuntoon, jonka jälkeen kesyyntyminen etenikin hyvin tyypillisesti. Ensin hiippailtiin varovasti pitkin asunnon seiniä ja syöksähdeltiin sohvan alle piiloon. Sen jälkeen alkoivat ruoka ja herkut maistua, kunhan ihminen oli tarpeeksi kaukana katselemassa. Tämän etapin jälkeen Roxy rentoutui seuraamme ja alkoi leikkiä ja makoilla kosketusetäisyydellä, mutta ei vieläkään antanut koskea. Ja tämä sopi meille hyvin. Jossain vaiheessa mieheni alkoi vapaapäivänsä viihdykkeeksi houkutella Roxya ja Ryania ottamaan keitettyä kanaa kädeltään, ja muutaman päivän ja kanapaketin jälkeen Roxykin uskalsi maistaa. Tämän jälkeen meistä tuli mitä mainioimpia sulkahuiskan heiluttajia ja saalistettavien nappuloiden viskojia. Ryanin lähdettyä ensin omaan kotiinsa Roxy tukeutui meidän omiin kissoihimme entistä enemmän, ja kun hänen aikansa tuli lähteä loppuelämän kotiin, oli kissa jo selvästi ihmiseen luottavainen ja itsevarmempi. Kuulumisten perusteella Roxy on nykyään täysin omistajiensa käsiteltävissä ja silitettävissä, vaikka ei häntä voi sylihiireksi vieläkään moittia.

Roxyn kesyyntymistä hidasti varmasti hänen vain vähän rohkeampi veljensä, sillä Roxy rohkaistui välittömästi Ryanin lähdettyä omaan kotiinsa. Pennuille onkin tyypillistä tukeutua toisiinsa uusissa tilanteissa ja ympäristöissä, ja pelko on erityisen tarttuva tila. Rohkean ja sosiaalisen kissan esimerkki, mitä minun omat kissani näyttivät Roxylle, on myös suuri apu useimmissa kesyyntymisissä. Kissa tunnistaa kyllä lajitoverinsa, ja kun se näkee laumanjäsenen suhtautuvan ihmiseen myönteisesti ja lempeästi, se oppii esimerkin avulla.

Kirjoittaja: Saana Luoma