Eino

Eino on utelias mutta varautunut, noin vuoden ikäinen leikattu poikakissa, joka sai pysyvän kodin huhtikuussa 2018.

Ensimmäiset viikot sijaiskodissa Eino vietti piilossa pesukoneen takana varovaisesti tarkkaillen, kunnes rohkaistui tuijottamaan ihmistä näkyvämmiltä paikoilta. Vaikka Eino vielä väistää kosketusta ja säikkyy liikettä, se on selvästi kiinnostunut ihmisten seurasta, tulee usein loikoilemaan ihmisen lähelle ja ylipäätään seuraa uteliaana ihmisen touhuja.
Liikkuvaa ihmistä ei Einon enää tarvitse sännätä pakoon joka kerta, mutta kauemmas se loikkaa, jos pelottava käsi lähestyy. Paikallaan oleva ihminen sen sijaan on Einon mielestä kiinnostava, vaikka vähän jännittävä. Sijaiskodin ihmisen kädet ja jalat on nuuhkittu ja tutkailtu tarkkaan, ja vierailijoidenkin varpaiden kanssa on uskallettu tehdä tuttavuutta. Ruokakupilla on jopa vastaanotettu varovaisia silityksiä, vaikkakin epäluuloisesti ja säpsähdellen.

Eino on leikkisä ja aktiivinen kissa: raapimapuun tarjoamat mahdollisuudet se ymmärsi heti, ja kissakavereiden kanssa se mielellään painisi ja leikkisi hippaa myös silloin, kun muita kiinnostaisi enemmän nukkuminen. Leikin kautta Eino onkin uskaltanut lähestyä ihmistä enemmän: narun jahtaamisen tiimellyksessä tukea tassuille voi ottaa jopa ihmisen polvelta! (Joskus Eino säikähtää omaa rohkeuttaan ja ottaa takapakkia, mutta lelun viehätys vetää puoleensa, ja pian taas kieritään, pyöritään ja pompitaan.) Eino on myös hoksannut, että ihmistä voi maanitella leikkimään kiipeämällä osittain tämän tuolille, ja sekös ihmistä ilahduttaa! Silloin kun ihmisistä tai muista kissoista ei ole seuraa, on Einon lempipuuhaa ulkomaailman ja etenkin lintujen tarkkailu ikkunasta.