Noksu Nokinenä von Lojo

Noksu Nokinenä von Lojo on sympaattinen arviolta 6/2016 syntynyt aikuinen kollikissa, joka muutti omaan loppuelämän kotiin huhtikuussa 2019.

Noksun kanssa samassa sijaiskodissa asustelevat kaksi muuta von Lojon suvu kissaa, Tapsa ja Eikka, joiden kanssa se tulee hyvin juttuun. Tapsan kanssa se nukkuu melkeinpä solmussa ja Eikan kanssa on välillä kiva ottaa painimatsia. On siis tärkeää, että sillä olisi jatkossakin kissakaveri ja erittäin mielellään se ottaisi juuri Tapsan mukaansa loppuelämän kotiin.

Noksu on tottunut hyvin elelemään ihmisten kanssa, sitä ei haittaa kevyin sipaisuin koskettaminen ja se käy esim. herkkujen toivossa puskemassa ihmistä. Nameja se uskaltaa ottaa vieraankin kädestä. Muutenkin ruokaa kannattaa käyttää osana luottamussuhteen luomisessa, nimittäin  Noksu on vähän ahne. Sen lempiruokaa on kaverin lautasella oleva ruoka ja jos palvelu ei pelaa se varmasti muistuttaa olemassa olostaan.

Noksu on erittäin leikkisä ja touhukas kissa, joka keksii itselleen kyllä leikkikalun vaikkapa maitopurkin korkista (hitti!), jos ihminen ei sille tarjoa leluja ja ihmisen kanssa erilaiset narulelut ovat kivoimpia. Erillaista kestävää puuhattavaa olisi hyvä olla, koska herralla on tapana tuhota lelujaan.  Piilo- ja leikkipaikakseen Nosku toivoo uuteenkin kotiin saavansa pahvilaatikoita.
Kissa etsii sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissana, sitä EI siis luovuteta vapaasti ulkoilevaksi. Kissa luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Sen mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Noksusta voi tiedustella numerosta 050 599 4697 (olen huonosti tavoitettavissa 16-17, enkä vastaa lainkaan 19:30 jälkeen – myös viikonloppuna voi soittaa) tai sähköpostitse varapj[at]dewi.info Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!