Ansa

Ansa on suloinen ja älykäs kissarouva. Ansa etsi loppuelämäkseen rakastavaa ja rauhallista kotia, jonka asukkaat ovat kärsivällisiä kissanymmärtäjiä. Syyskuussa 2019 se löytyi ja Ansa pääsi muuttamaan omaan kotiin.

Päivitys 26.2.2019 Ansa on jatkanut kesyyntymistä hienosti.
Ansa on oppinut, että silittäminen on mukavaa, sille voi antaa kuuluvat kehräykset ja kättä voi välillä käydä puskemassa. Rouva on vallannut sijaiskodin sohvan omakseen ja antaa armollisesti ihmisten istua kanssaan samanaikaisesti sohvallaan.
Välillä Ansa kuitenkin saattaa edelleen pamauttaa tassulla ilmaistakseen mielipiteensä, joten hakusessa loppuelämän kodiksi on aikuistalous.

Päivitys 13.9.2018 Ansa on viimeisen parin kuukauden aikana alkanut kesyyntyä huimin harppauksin. Onkilelun varrella häntä voi rapsuttaa jo täysin vapaasti ja yleensä sitä seuraa äänekäs kehräys. Ruokailevaa Ansaa pääsee myös silittämään, vaikkakin vastaukseksi saa vielä epäluuloisia katseita ja lähestyessä joutuu hieman varomaan liikkeitään. Satunnaisesti Ansa saattaa edelleen räpäyttää tassulla, mutta aggressiivinen käytös on vähentynyt selvästi.

Öitään Ansa on alkanut viettää sijaishoitajan sängyn vieressä tuolilla ja on eksynyt hetkeksi sängyn jalkopäähänkin. Muutenkin Ansa hakeutuu usein seuraan, mutta pitää vielä pientä turvaväliä. Sohvan alta tarvitsee hakea piilopaikkaa enää ovikellon soidessa, ja silloinkin Ansa jää usein odottamaan, kuka ovesta tulee, ennen kuin puikkii pakoon.

Päivitys 24.1.2018 Ansa siirtyi vuoden 2018 alussa Dewin sijaiskotiin. Ansa kotiutui uuteen kämppäänsä nopeasti, vaikka muutto ja sen yhteydessä tehty eläinlääkäritarkastus olikin sille ilmeisen stressaavaa. Ansa viettää vielä päivät sohvan alla, mutta uskaltaa kyllä tarpeen tullen hiipiä syömään tai vessaan. Öisin Ansa kököttää jo ihan muina kissoina ikkunalla tai puuhastelee leluilla.

Eläinlääkärikäynnin perusteella Ansa on varsin hyvässä kunnossa. Sen paino on pysynyt linjoissaan, ja vaikka hampaissa todettiin alkavan hammassyöpymän merkkejä, on purukalusto ikään nähden melko hyvä. Ansalle tullaan tekemään tarvittava hammashuolto vielä ennen sen luovutusta uuteen kotiin.

22.10.2017 Ansa on tullut edelliseen kotiinsa Dewin kautta keväällä 2014 ja etsii nyt uutta kotia perheen elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Ansa on arka, eikä anna silittää tai tulla kovin lähelle. Kun Ansan luottamuksen on saavuttanut, hän kuitenkin viettää mielellään aikaa lähettyvillä lepäillen. Ajoittain Ansa innostuu leikkimään. Tuttujen omistajiensa seurassa Ansa liikkuu ja touhuaa vapautuneesti ympäri asuntoa. Aamulla Ansa tulee kiehnäämään keittiön pöydän ja tuolin jalkoja tietäen että on aamupalan aika. Jos yrittää mennä liian lähelle Ansaa, hän saattaa sähähtää ja juoksee hyvin todennäköisesti pakoon. Kiintymystä nykyisiin omistajiinsa Ansa kuitenkin osoittaa jo monin tavoin. Hän tulee muun muassa ovelle vastaan, maukuu, kehrää, värisyttää häntäänsä ja viettää aikaa pääasiassa omistajien lähettyvillä nojatuolilla tai tyynyllä makoillen.

Ansa on sisäsiisti. Joitakin kertoja Ansa on pissannut muualle kuin omiin hiekkalaatikoihinsa. Pissailua on kuitenkin ollut lähes yksinomaan muutosten yhteydessä. Ensimmäisen kerran pissailua ilmeni, kun Ansa muutti nykyisten omistajiensa luokse ja seuraavan kerran uuteen asuntoon muuton jälkeen.

Nykyisessä kodissa ei ole Ansan lisäksi muita kissoja, mutta sijaiskodissa Ansa tuli toimeen siellä asuneiden kissojen kanssa. Aran luonteensa vuoksi Ansaa ei suositella perheeseen, jossa on pieniä lapsia.