Villi-Tiikeri

Vuoden ikäinen Villi-Tiikeri on herttainen kollikissa, joka oli viimeinen omaan kotiin lokakuussa 2019 omaan kotiin muu

Villi ei ole ihan nimensä veroinen. Varautunut ja varovainen kyllä, mutta pinnan alla kuitenkin rohkea ja ympäristöstään kiinnostunut kotitiikeri. Tarkkailee menoa pääasiassa pienen välimatkan päästä, mutta välimatka on sijaiskodissa olon aikana lyhentynyt, ja tarkkailu myös muuttunut ajoittain suoranaiseksi seuraamiseksi. Poju tulee perässä huoneesta toiseen liikuttaessa, välinpitämätöntä esittäen hakeutuu joskus viereiseen nojatuoliin nukkumaan telkkaria katsottaessa, ja tulee tuijottamaan sängyn viereen hyllylle nukkumaan mentäessä.  Yleisestikin se nukkuu aina ”esillä”, avoimella paikalla keskellä lattiaa, pöydän nurkalla tms. Ja makoillessaan antaa nykyään usein jo paijjata, tykkää isoista silitysliikkeistä päästä häntään asti, kellahtaa selälleen ja antaa silitellä massuakin. Kun silittelyjen osalta on alkuun päästy onkin Tikru ihan kyltymätön, vaatien lisää silityksiä puskemalla ja kiehnäämällä. Muulloinkin saattaa kotitiikeriä päästä silittelemään, varsinkin jos esillä on nameja, ja yhteistä rauhallista oleilua lattialla. Yllättäen kohti tulevaa kättä kuitenkin väistää yhä, samoin kuin pystyssä kulkevia ihmisiä, mutta harvoin juoksee piiloon asti. Ja ihan aina ei makoilupaikalta jaksa enää edes väistää, jos joku kulkee ohi. Nostaakin on jo saatu, ja se sujui varsin rauhallisesti ja ongelmitta, kun ajatukset lienivät jo hetkeä aiemmin rapisseessa namipussissa…

Ruoka on tämän tiikerin suurin heikkous, ja kupin kolahtaessa tai namien rapistessa on Tikru nopeasti vieressä. Ja jos vain ruokaa on edessä, saa kuka tahansa koskettaa. Kaikki keittiötouhuilu tapahtuu kissan jaloissa kiehnätessä ja epävireisesti pienesti maukuessa. Tikrun ääniraita on muutoinkin mitä hellyyttävin, kehräyksen ollessa matalaa kurnuttavaa kujerrusta.

Leikeiltään Tikru on varsin raju, ja saa ihan yksinäänkin leikkihepuleita, jolloin ravataan edestakaisin kämpässä kovaa vauhtia, ja yritetään pakottaa kaveri leikkimään. Leluja on saatu retuutettua, revittyä ja riehuttua rikki useampia. Suurinta rakkautta ovat kaikenlaiset matot, joita voi kaivella myttyyn, nujuta ja könytä, ja lopulta nukahtaa maton nurkkaa halien. Myös jahtausleikit on parhautta, erityisesti jos saa juosta ihmisen heittelemien ruokaraksujen perässä (iltaruoka tarjoillaankin nykyään pääasiassa eteiseen heiteltynä, jotta saadaan iltaenergiaa vähän purettua).

Tikrulle melkein suositeltaisiin ennemmin kotia ainoana kissana, koska ainakin sijaiskodissa nykyisen kaverin kanssa on ilmennyt pomottamista kissakaveria kohtaan, ja leikit ovat vähän liian rajuja rauhallisemmalle kissalle (mikä on saanut kaverin sitten hakeutumaan enemmän piiloon ja muuttumaan aremmaksi).
Tikru on tottunut koiraan, eikä säiky haukkumista. Myös vakituista sijaiskoti-ihmistä vieraampiin ihmisiin on tottunut hyvin, ja alkupiilottelun jälkeen tulee vakiopaikoilleen makoilemaan ihan uudenkin ihmisen läsnä ollessa. Ja namien rapistelulla tuntuu tulevan esille välittömästi aina, riippumatta siitä, ketä on paikalla.