Lempi

Lempi on reilu yksivuotias, joka etsii omaa kotia joko yhdessä siskonsa (Saimi) kanssa tai erikseen. Päivitetty 5.8.2019

 

Elokuu 2019: Kissasiskosten rauhallisuus oli keväällä ehkä enemmän ihmisen edessä ujoilua, sillä sittemmin heistä on löytynyt vähän riehakkaampikin puoli: painiotteluita, takaa-ajoralleja ja huonekaluissa hyppelyä. Lelut eivät niin kauheasti kiinnosta, sillä oma sisko on se paras ”leikkikalu”. Kissat ovat myös ruvenneet nukkumaan aika usein kylki kyljessä.

Lempi on rohkaistunut paljon eikä enää hätkähdä vaikka ihminen kävelisi ihan vierestä.

Tulevassa loppuelämän kodissa Saimi ja Lempi arvostaisivat myös ulkotarhaa tai parveketta, sillä näin kesäaikaan siskot viihtyvät lasitetulla parvekkeella sekä yöt että päivät.

Toukokuu 2019: Maskusta loukutetut siskot Saimi ja Lempi tulivat helmikuussa kotihoitoon Turun eläinhoitolan kautta. Ensimmäisten viikkojen piilottelevat aavekissat ovat mukavasti alkaneet rentoutua sisäkissan elämään, vaikka lopulliseen kesyyntymiseen onkin vielä matkaa. Prosessi kuitenkin etenee koko ajan hitaasti ja varmasti, ja kissat oleilevat ja liikuskelevat ihmisen läsnäollessa yhä enemmän.

Nuoresta iästään huolimatta kumpikin kissa on luonteeltaan melko rauhallinen. Pentumaisen riehumisen sijaan he esim. tykkäävät tarkkailla lintuja ikkunasta. Tosin joskus iltaisin tai öisin he saattavat innostua pieneen takaa-ajoleikkiinkin.

Saimi ja Lempi tulevat toimeen keskenään ja kurahtelevat tervehdyksiä toisilleen, mutta nukkuvat aina erillään. Molemmat kissat ovat terveitä ja sisäsiistejä, ja ruokakin maittaa hyvin. Myös ruukkukasvit maittaisivat kaksikolle, joten ne kannattaa siirtää kissojen ulottumattomiin.

Pienikokoisempi Lempi arkailee Saimia enemmän, mutta on rohkaistunut hurjasti viime aikoina ja oleilee yhä enemmän näkyvillä. Lempi pitää kuivaruoasta ja hiirileluista ja rakastaa kissojen herkkutikkuja, joiden houkuttelemana se on saatu jo hyvinkin lähelle ihmistä. Käveleviä ihmisiä tai yllättäviä liikkeitä ja ääniä Lempi yhä säikkyy helposti, mutta paikoillaan istuvan kotihoitajan läsnäollessa voi jo vaikka torkkua rentona nojatuolissa.

Lempi voisivat muuttaa rauhalliseen kotiin, jossa ihmisillä olisi kärsivällisyyttä antaa ujoille kissoille aikaa rohkaistua. Myös kesy ja ystävällinen kissaseura voisi olla ihanteellinen.

Lempi etsivät sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissoina, sitä EI siis luovuteta vapaasti ulkoilevaksi. Kissat luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Niiden mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Kissaa voi tiedustella numerosta 050 599 4697 (olen huonosti tavoitettavissa 16-17, enkä vastaa lainkaan 19:30 jälkeen – myös viikonloppuna voi soittaa) tai sähköpostitse adoptio[at]dewi.info Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!