Mandra van Pikis

Mandra van Pikin on arviolta 2016 syntynyt kilpparityttö, vailla loppuelämän kotia. Päivitetty 11.1.2020

 

Tammikuu 2020

Mandran seikkailuja voi seurata Instagramin puolella https://instagram.com/sofiankisset

Mandraa saa jo silitellä ja rapsutella kun hän syö, kunhan pysyy paikallaan, sillä liikkuva ihminen on vielä vähän pelottava. Sängynalus on edelleenkin lempipaikka päivisin, mutta yöllä Mandra leikkii sijaiskodin oman kissan kanssa ja viihtyy milloin missäkin, useimmiten hän nukkuu sängyn vieressä olevan kiipeilypuun korkeimmalla tasolla. Leikkiminen ihmisen kanssa on vähän kyseenalaista ja ennemmin pelottavaa, mutta yksinään ollessaan Mantta leikkii kilinäpallolla. Vieläkään ei ole tullut ruokaa vastaan joka ei Mantalle kelpaisi, kaikki ilmeisesti käy.

 

Alkuperäinen esittely

 

Mandra on kaunis kilpparityttö, joka on vielä melko varautunut. Hän ei paljoakaan näkyvissä oleskele, mutta ei mene karkuunkaan kun sängyn alle kurkistaa. Edistys pesukoneen takaa piilottelevasta pallerosta ihmisen läsnäollessa ruokansa syövään kissaan on ollut iso, enää ei saada paniikkikohtauksia kun ruokakuppi työnnetään varovaisesti nokan eteen.

Suurimman osan ajastaan Mandra viettää sängyn alla, mutta uskaltaa käydä vessassa ihmisen läsnäollessa, kunhan ihminen on ollut jo jonkin aikaa hiljaa ja paikallaan. Yöllä Mandra rohkaistuu huomattavasti ja hengailee muuallakin kuin sängyn alla, hoitaja on herännyt jopa siihen että Mandra raapii innokkaasti raapimispuuta kissakaverin seuratessa touhuja tasoa ylemmältä. 

Säikähtäessä taistele tai pakene -reaktiosta se toinen vaihtoehto on aina houkuttelevampi, kertaakaan ei ole ilmennyt sähinää tai hyökkäilyä. Liikkuvat ihmiset ovat vielä aika pelottavia ja ojennettua kättä mennään hieman kauemmas. Kun ihminen on paikallaan, Mandrakin on paikallaan tarkkailemassa tilannetta.

Leikeistä hän ei ole ainakaan vielä kovin kiinnostunut, enemmän se hengaaminen taitaa olla Mandran juttu. Samasta populaatiosta kaverina hetken ollut Minerva oli ihan jees kaveri, mutta yhdessäolo jää siihen hengaamiseen. Herkutkaan eivät ole se paras asia maailmassa, mutta nekin syödään hetken odottelun jälkeen.

Mandralle maistuu niin märkä- kuin kuivaruokakin, nirsoilua ei ole ilmennyt ensimmäisten päivien jälkeen. Ruoka myös syödään nykyään jo ihmisen läsnäollessa, aluksi sai odotella parikin tuntia hiljaisuudessa ennen kuin kupille rohkeni mennä.

Mandralla on hiukan ongelmia suun ja hampaiden kanssa, joten seuraavan kahden vuoden sisään on luultavasti luvassa hammaskiven ja jopa hampaiden poistoja.

Kissa etsii sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissana, sitä EI siis luovuteta vapaasti ulkoilevaksi. Kissa luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Sen mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Kissaa voi tiedustella numerosta 050 599 4697 (olen huonosti tavoitettavissa 16-17, enkä vastaa lainkaan 19:30 jälkeen – myös viikonloppuna voi soittaa) tai sähköpostitse adoptio[at]dewi.info Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!