Tuire Taivaantytär

Tuire tuli yhdistykselle Taivassalosta heinäkuussa 2019 ja on syntynyt 2017.

 

Pitkään Tuire pysytteli sohvan alla, mutta pikku hiljaa Sijaiskodin muiden kissojen opastuksella saatiin jo vähän tarjota kättäkin. Ripulieristyksestä päästyään sai Tuirea kuitenkin jo kolmantena päivänä silittää aamusta, kun rohkeampi kissakaveri oli vieressä. Nyt Tuire tulee jo itse hakemaan rapsutuksia, vaikka onkin vielä epäluuloinen jos ihminen suoraan lähestyy häntä. Kun se saa rauhassa lähestyä itse ihmistä, kiehnää ja kaartelee
ja kallistaa päätään parempia rapsutuksia saadakseen. Sijaiskodin toinen ihminenkin (joka on kotona lähinnä viikonloppuisin) sai jo kolmen päivän jälkeen vähän silittää.

Iltaisin Tuire kulkee pehmohiiri suussa ja maukuu. Saattaa olla että pitää lelua jonkinsortin pentuna josta haluaa huolta pitää. Sohvallekin tullaan nukkumaan, muttei sille, missä on ihmisiä.

Kissana Tuire ei ole riehakkaimmasta päästä. Sitä ei niin hirveästi kiinnosta herkut, ainakaan toistaiseksi, mutta kukatietää mitenkä sen luonne tästä vielä avautuu, kun löytäisi oman kodin jossa saa rauhassa rentoutua.

Kissa etsii sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissana, sitä EI siis luovuteta vapaasti ulkoilevaksi. Kissa luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Sen mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Kissaa voi tiedustella numerosta 050 599 4697 (olen huonosti tavoitettavissa 16-17, enkä vastaa lainkaan 19:30 jälkeen – myös viikonloppuna voi soittaa), adoptiolomakkeen täyttämällä tai sähköpostitse adoptio[at]dewi.info Tutustuthan ennen yhteydenottoa huolella yhdistyksen luovutusehtoihin sekä kissanottajan oppaaseen!