
Estivo-kissat
Juhannuksen kynnyksellä valvontaeläinlääkäri pyysi Dewiltä apua kissapopulaation kanssa, jonka määräksi oltiin arvioitu noin 20 kissaa. Ensimmäisellä noutokerralla yhdistykselle saapui 17 tulokasta - kissoja tullaan hakemaan saman verran lisää.
Kolme kissoista on jouduttu lopettamaan huonon kunnon takia. Populaatiossa on todettu muun muassa koronavirusta, flunssaoireita ja voimakasta ripulia. Kaikilla kissoilla on korvapunkkeja ja niistä aiheutuvia korvaongelmia.

Auta meitä auttamaan.
Voit auttaa Estivo-kissoja lahjoittamalla rahaa, ruokaa, hiekkaa tai tarvikkeita. Kiitos avustasi.
Ensin valvontaeläinlääkäri otti yhteyttä.
Valvontaeläinlääkäri otti yhteyttä Dewiin ennen juhannusta ja tiedusteli, olisiko yhdistyksellä resursseja tyhjentää populaatio. Hän arvioi kissoja olevan parisenkymmentä. Hän oli ehdottanut kissojen omistajalle, että hän olisi yhteydessä eläinsuojeluyhdistykseen ja sitä kautta kissat saataisiin uudelleen sijoitettua. Omistaja oli suostuvainen tähän.
Juhannuksen jälkeen Dewin vapaaehtoiset menivät sovitusti paikalle. Kissoja ei näkynyt ulkona lainkaan, vaan kissat olivat sisätiloissa. Omistajat olivatkin kertoneet, että kissoja ruokitaan vain sisällä ja mitä ilmeisemmin ainakin suurin osa kissoista on sisäkissoja. Kissamäärä valitettavasti näkyi kodin siisteydessä.
Sairaimpia pyrittiin auttamaan ensimmäisenä.
Kissat olivat kesyjä, ja osa kissoista tuli vapaaehtoisten rapsuteltavaksi samalla kun omistajan kanssa kirjoitettiin sopimus kissojen luovuttamisesta yhdistykselle. Kissat nosteltiin kantokoppiin. Koska kissat olivat käsiteltäviä, pystyttiin ensi hätään mukaan valikoimaan silmämääräisesti sairaimmat yksilöt.
Sairaimpia olivat 6-12 viikkoiset pennut, joita oli kuusi kappaletta. Yhdellä vanhemmalla kollilla oli hännässä vamma, toisella nuorella kollilla puolestaan oli suurentuneet vilkkuluomet. Muutoin mukaan yritettiin valikoida naaraita, jotta seuraavalla noutokerralla vastassa ei olisi uusia pentuja tai tiineitä.
Pennut kärsivät flunssaoireista.
Päivän päätteeksi yhdistykselle jatkoi 17 kissaa, jotka sijoitettiin 8 eri sijaiskotiin. Pennuilla ja muutamalla nuorella kissalla oli flunssaoireita. Lisäksi pennuilla voitiin todeta ripuli heti ensinäkemällä. Kaikista nuorimman pennun, Minoren, vointi alkoi heiketä jo ensimmäisenä iltana. Sijaiskoti kuljetti pennun vauhdilla päivystykseen. Minorella oli ylähengitystieoireita, jotka olivat mahdollisesti pahentuneet kuljetuksen ja muuton aiheuttaman stressin myötä. Minore sai avun päivystyksestä, ja hänet kotiutettiin antibioottien ja silmätippojen kera.
Heti ensimmäisinä päivinä kissoilta kerättiin ulostenäytteet, joista paljastui kissojen koronavirus. Sen katsotaan olevan hyvin yleinen kissoilla. Suolinkaisten ja heikon ravinnon ohella koronavirus voi olla kissojen flunssaoireiden ja ripulin taustalla. Koronaviruslöydös tarkoittaa kissoille pidempää täyseristystä ja sijaiskodeille aktiivista siivoamista ja kissojen tukihoitamista.
Eläinlääkärissä todettiin kaikilla kissoilla korvapunkkitartunta. On mahdollista, että useampi kissa tarvitsee korvien tähystyksen, mikäli korvien tilanne ei ole parantunut korvakontrolliin mennessä. Kolmella kissalla, Zeppolella, Vittorinolla ja Tortellinilla, todettiin terveysongelmia siinä määrin ja siinä laajuudessa, että heille ainut apu oli ikiuneen laskeminen. Levätkää rauhassa, rakastetut.
Kissat nimettiin “Estivon populaatioksi”.
Estivo-kissat saivat sukunimekseen italiankielisen sanan Estivo, joka on suomeksi "Kesäinen". Kissojen etunimissä mukaillaan italia-teemaa. Valtaosa Estivo-kissoista on mustia tai mustavalkoisia. Yhdenvärisyyden vuoksi omistaja ei osannut kertoa, kuka kissa olisi kenenkin emo tai ketkä pennut olisivat sisaruksia keskenään. Kissoja pyrittiin sijoittamaan siten, että jokaisella olisi mielekästä kissaseuraa sijaiskodissa.
Tähän mennessä kaikki Dewille tulleet Estivo-kissat ovat paljastuneet kesyiksi, reippaiksi ja rohkeiksi yksilöiksi. Kissoilla on ollut pennusta asti ihmiskontaktia ja kissat ovat suurimmaksi osaksi asuneet ihmisten kanssa saman katon alla.
Estivo-populaatio lukuina
Populaatiopaikalta haetut Estivo-kissat.
Tutustu yhdistykselle saapuneisiin kissoihin.

Estivo Vittorino

Estivo Tortellini

Estivo Zeppole

Estivo Chiara & Valentino

Estivo Etna, Tiber & Chianta

Estivo Minore

Estivo Bitto

Estivo Milano

Estivo Notte

Estivo Andrea

Estivo Garda

Estivo Alba

Estivo Bambina

Estivo Bosco