Marmori Peruskivi

  • Syntynyt arviolta 9/2025

  • Naaras

  • Etsii kotia, jossa kissaseuraa

Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan kissalle kodin, täytäthän adoptiolomakkeen. Tutustuthan myös alta Ohjeita adoptoijalle -sivuun.


Rakastavaa loppuelämän kotia etsii pikkuruinen Marmori, jolla on maailman suurin seikkailunhalu! Marmori on mustavalkolaikukas naaras, jolla on silmäänpistävä musta merkki nenän päällä. Nenän merkki on hyvä muistutus siitä, ettei nenää kannattaisi pistää joka paikkaan… vaikka Marmorihan pistää.

Alkutaipaleellaan kotikissaksi Marmori oli melko arka ja haki turvaa kissakaverista, mutta viime aikoina hän on rohkaistunut hurjaa vauhtia ja osaa olla ajoittain jopa röyhkeäkin tepastellessaan paikkoihin, joihin ei ehkä pikkukissalla olisi asiaa.

Marmoria kiinnostavat kovasti uudet asiat ja paikat sekä ehdottomasti uudet lelut! Erilaiset höyhenkeppilelut ovat parhaita ja niiden perässä hypitään ihmisen leikittäessä vimmatusti. Toistaiseksi sijaiskodille on pysynyt mysteerinä, mitä kissojen yksityistiloissa iltaisin touhutaan, mutta sen päiväinen kolina ja kilinä välillä kuuluu, että asialla taitaa olla Marmori, kilisevät pallot, pahvilaatikot ja rapisevat putket. Aamulla savun hälvettyä, kun kaikki kipot ja kupit ovat hujan hajan, Marmori katsoo kummeksuen sohvalta: ”En se minä ainakaan ollut.”

Marmori haluaisi ystäväkseen leikkisän kissakaverin, joka voisi hänen kanssaan rallitella päivät pitkät. Neiti myös osoittaa rakastuessaan kiintymystään varsin voimakkaasti puskemalla ja kehräämällä sekä nukkumalla kissakaverin kanssa sylitysten.

Marmori on utelias ja nuori kissaneiti, jota kuitenkin vielä uudet kohtaamiset ihmisten kanssa saattavat jännittää. Kun uudet tyypit kuitenkin esitellään rauhassa ja yhdessä ihmetellen, niin neiti ottaa suuria harppauksia rohkaistumisessa myös ihmistä kohtaan. Pienen sähähdyksen Marmori saattaa antaa varoitukseksi, ettei tässä ihan tuttavalliseksi kannata vielä ruveta.

Marmori tarvitsee vielä luottamuksen rakentamista ihmisen kanssa, mutta mikään pelkuri hän ei toden totta ole. Jos ihminen estää hänen kulkunsa johonkin uuteen seikkailupaikkaan, niin hän tulee ihan parin kymmenen sentin päähän istumaan ja tuijottamaan, että ”No miksi ei?”. Marmori haistelee kiinnostuneena kättä, mutta koskea ei vielä saa. Kärsivällisyys kuitenkin useimmiten palkitaan isolla sydämellä.

Marmorin hyveisiin ja paheisiin kuuluu se, että hän on ehdottomasti Ahmatti isolla A:lla. Ei ole herkkua tai ruokaa, joka ei häviäisi kupista silmän räpäyksessä sen eteen kolahdettua. Ruuasta ollaan vielä hieman omistushaluisia ja tästä muistutetaan murinalla ja kurinalla. Murina on kuitenkin katteetonta, sillä samalla kuitenkin haistellaan kättä ja tungetaan nenää samaan aikaan kuppiin, kun käsi sitä ojentaa. Suuri ruokahalu on kuitenkin etu palkitsemistilanteissa ja sillä voi taatusti tulevaisuudessakin helpottaa uusiin asioihin opettelua.

Marmori on loukutettu helmikuussa Peruskivi-kissapopulaatiosta, jossa on todettu kissaflunssaa. On erityisen tärkeää, että kaikkien kissojen rokotukset pidetään voimassa myös tulevaisuudessa. Marmorilla on ollut idiopaattisen kystiitin kaltaista, stressiperäistä ohipissaoireilua. Vaivaa ennaltaehkäistään minimomalla stressi ja tarjoamalla monipuolista aktivointia.

Kaunis Marmori etsii itselleen rakastavaa kotia, jossa on tarpeeksi seikkailukohteita, mutta myös kärsivällisiä ja rauhallisia ihmisiä, jotka totuttelevat hänen kanssaan uusiin asioihin rauhassa. Vaikka Marmorin pää olisi täysin valmis suuriin seikkailuihin, niin kroppa reagoi vielä uusiin ja jänniin juttuihin.

Marmori toivoisi myös leikkisää kissakaveria, jota ei hurjat leikit ja voimakkaat rakkauden osoitukset haittaa. Kissaneidillä on kaikki edellytykset tulla mitä ihanimmiksi perheenjäseneksi jollekin, joka siihen tilaisuuden antaa. Oletko sinä se kärsivällinen, joka haluaa antaa tälle höpsöliinille loppuelämän kodin?

Kissa etsii sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissana, sitä EI siis luovuteta valvomatta ulkoilevaksi. Kissa luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Sen mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Seuraava
Seuraava

Diabaasi