Fete Venete Okra

  • Syntynyt arviolta 3/2022

  • Uros

  • Etsii kotia, jossa kissaseuraa

Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan kissalle kodin, täytäthän adoptiolomakkeen. Tutustuthan myös alta Ohjeita adoptoijalle -sivuun.


Miau! Täällä loppuelämän kotia etsii arviolta 3-vuotias hurmuri, joka tunnetaan nimellä Okra. Tästä alkuun äksyilijäksi kutsutusta kollista on kuoriutunut sijaiskodissa lempinimensä täysi vastakohta. Esimerkiksi aamurutiineihin herttaisella kissaherralla kuuluukin ihmisten jaloissa kiehnääminen ja rapsutusten odottelu.

Okra saapui yhdistykselle maaliskuun alussa hyvin varautuneena ja ensimmäiset viikot kuluivat paikoilleen jäätyneenä. Kun herra sai aikansa totutella rauhassa omaan tilaansa – ja masun täyteen lempiruuistaan – alkoi hän luottaa sijaiskodin ihmisiin varsin nopeasti. Kovat äänet ja uudet ihmiset vielä vähän jännittävät, mutta niihinkin Okra suhtautuu koko ajan rohkeammin.

Okralla on komeat pitkät viikset ja kaunis tuuhea turkki, jonka harjaamiseen hän on sijaiskodissa totutellut. Tällä hetkellä hänellä on kauniimman ja hyväkuntoisemman karvan kasvatusprosessi menossa, kun menneen ulkoelämän takut piti ajella ihoa inhottamasta. Nyt olo on mukavampi ja nämä muhkeat tassut ja pulleat posket ovat valmiit valloittamaan kenen tahansa sydämen!

Okran lempipuuhiin kuuluu sohvalla loikoilu ja kissapuun ylimmältä tasolta maailman ihmettely. Vipinää kinttuihin tämä herrasmies saa pallolelun putkahtaessa näköpiiriinsä, mutta hän kelpuuttaa leikkeihinsä myös keppilelut.

Sijaiskodissa Okra on viettänyt aikaansa nuoren vauhdikkaan kissapojan kanssa. Loppuelämän kodissa kissakaveriksi sopisi kuitenkin parhaiten joku, joka malttaisi hieman enemmän jakaa hellyydenosoituksia sohvalla rauhallisesti loikoillen. Plussaa tietysti olisi, jos kaveri innostuisi välillä myös painiskelemaan hyvässä hengessä.

Mitään vaivoja ei Okralla ole todettu. Hänellä on hyvä ruokahalu, eikä hän erityisemmin nirsoile muun kuin kuivaruuan suhteen.

Kissa etsii sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissana, sitä EI siis luovuteta valvomatta ulkoilevaksi. Kissa luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituna, tunnistemikrosirutettuna, rokotettuna, madotettuna ja FIV- ja FeLV-testattuna. Sen mikrosiru on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.

Edellinen
Edellinen

Marenki-Maire VARATTU