Fete Venete Tiuri ja Tiara
Syntynyt arviolta 6/2024
Tiara uros, Tiuri naaras
Etsivät kotia yhdessä
Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan kissalle kodin, täytäthän adoptiolomakkeen. Tutustuthan myös alta Ohjeita adoptoijalle -sivuun.
Heippa ja mau! Tässäpä pienet sisarukset Tiuri ja Tiara kolmen kissan pentueesta, joka saapui Dewille noin kolmen kuukauden ikäisinä. Tämä kaksikko palasi yhdistykselle, sillä jostain syystä kemiat eivät kohdanneet uuden kodin kissojen kanssa, vaikka sijaiskodissa he tulivat hyvin toimeen aikuisten kissojen kanssa. Tästä ei kuitenkaan tarvitse murehtia jatkossa, sillä tämä kaksikko on täydellinen ihan juuri näin kaksistaan.
Koko pentueen tavoin tämä ihana kaksikko on ollut energinen, ystävällinen ja valtavan seurallinen. Työlään sisäloisen isosporan hoidon myötä he ovat joutuneet tottumaan monenlaiseen käsittelyyn, kuten kaulureihin ja pyllypesuihin, joten heistä on ehtinyt tulla jo täysin käsiteltäviä lemmikkikissoja. Sijaiskodissa on opeteltu pyllypesujen lisäksi muun muassa koko kissan pesua, harjausta, kynsien leikkuuta ja jopa valjasulkoilua, mutta vain sisätiloissa. Lähes kaikki nämä ovatkin sujuneet ongelmitta, vain kynsien leikkuu voi tuottaa haasteita, jos kissalla on sitä yrittäessä liikaa kierroksia.
Tiuri ja Tiara ovat ihanasti toisiaan täydentävä tehokaksikko, ja he tykkäävät juosta ja painia keskenään vielä silloinkin, kun muut kissat ovat jo väsyneet leikistä. Tällä kaksikolla on niin paljon virtaa ja rakkautta jaettavaksi, että sillä joka heidät adoptoi, ei taatusti ole enää koskaan tylsää. Kun he eivät nuku, he ovat siellä missä tapahtuu.
Molemmat myös juttelevat ihmisen kanssa mielellään: Tiuri tulee ihmisen jalkoihin kertomaan mielipiteensä asiasta kuin asiasta pienellä miu-ääntelyllään, kun taas Tiara saattaa maukua asiansa jo vähän kauempaakin. Tiara pitää myös hyvin omintakeista huhuiluääntä saadessaan kiinni hyvän saaliin, esimerkiksi sulkalelun tai herkun. Tämän saalistajan suurimmaksi herkuksi onkin noussut raaka possun sydän.
Valko-oranssinen Tiara on sympaattinen koheltaja. Hänellä on eläinlääkärin tarkastuksessa todettu löysät polvet, joiden takia hänellä ei aina liukkaalla lattialla juostessa tahdo pysyä tassut alla. Polvissa ei ole kuitenkaan havaittu luksaatiota, eivätkä ne ole Tiaran vauhtia hidastaneet. Tämä on kuitenkin adoptiokodissa hyvä olla tiedossa, jos polvissa myöhemmin jotain ongelmaa ilmenee. Tämän herran vahvuus on tarkka hajuaisti, jolla hän havaitsee herkut niiden pakkaustenkin läpi. Herkkupussit onkin syytä pitää visusti piilossa, sillä tämä peto raatelee ne varmasti päästäkseen saaliiseen käsiksi.
Herttainen valko-ruskea Tiuri ei ole niin suuri koheltaja kuin veljensä, mutta hän on utelias ja erityisen taitava kiipeilijä. Tätä tyttöä ei pidättele mitkään esteet ja aidat, jos hän on niin päättänyt. Tiurin lempileluiksi sijaiskodissa on tulleet kaikki erilaiset kilisevät pallot, joita tämä neiti tykkää myös kerätä talteen esimerkiksi pahvilaatikkoon tai nurkassa lojuvaan kassiin. Ihan parasta on, kun saa juosta kiinni ihmisen heittämän pallon — etenkin jos matkalle osuu vielä kahiseva putki, josta juosta läpi.
Molemmista on kuoriutunut myös valtavia sylikissoja. Sohvalle rojahtava ihminen saa nopeasti tästä kaksikosta seuraa, kun Tiuri kampeaa syliin leipomaan etutassuillaan ja Tiurin kehräyksen kuultuaan myös Tiara juoksee paikalle iloisesti kujerrellen. Tiaran mielestä rapsutuksen paras muoto on masurapsu, ja hän heittäytyy usein selälleen masu pitkänä antautuen rapsuttavalle kädelle. Tiaran nukahdettua rapsutuksiin kannattaa adoptoijalla olla kynsisakset käden ulottuvilla, koska tällöin kynsien leikkuu tältä hurmuripojalta on aivan lasten leikkiä. Tiara olikin viime vuoden Dewigaalassa ehdolla kategoriassa “vuoden sohvis”, mutta raadin päätöksellä hän joutui viime hetkellä tyytymään hopeasijaan.
Kissat etsivät sitoutunutta ja vastuullista omaa kotia sisäkissoina, niitä EI siis luovuteta valvomatta ulkoileviksi. Kissat luovutetaan uuteen kotiin sterilisoituina, tunnistemikrosirutettuina, rokotettuina, madotettuina ja FIV- ja FeLV-testattuina. Niiden mikrosirut on myös rekisteröity Turvasiru-palveluun.